Lopullinen askel tulevaisuuteen: 2026
- Ursula @Lunardakini

- Jan 4
- 9 min read
Updated: Jan 7
Vuoden 2026 astroogia

Vuodet jolloin maailma muuttui: 2020 ja 2025/2026
Astrologiassa olemme puhuneet todella isoista muutosten vuosista jo vuodesta 2020 asti. Kirjoitin 2019 ensimmäisen blogini ja tiedossa oli hyvin, että jotain maailmaa mullistavia tapahtumia oli tulossa 2020. Näitä aikoja voi astrologisesti verrata Ranskan ja Yhdysvaltojen vallankumoukseen. Monella tapaa voi sanoa että vuoden 2020 jälkeiset vuodet ovat olleet jälkimainintoja vuoteen 2025 ja 2026 asti. Kaikki itsestäänselvät asiat ja rakenteet ovat murtuneet silmiemme edessä sekä maailman politiikassa, että läheisissä ihmissuhteissa. Jossain mielessä voimme toki päättää olla katkeria maailmankaikkeudelle että meidän piti käydä kaaoksen vuodet läpi. Toisaalta, pelkästään yksi kuukausi vuonna 2025 on ollut tapahtumarikkaampi kuin ehkä vuosikymmenet sitä ennen. 2025 on ollut niin yllättävä että emme olisi ehkä kestäneet sitä ilman aikaisempia, vuoden 2020 koetteluita. Onko maailmankaikkeus ollut siis julma, vai onko se vain valmistellut meitä?
2025 oli muutosten vuosi
Kaikki ovat varmasti samaa mieltä ainakin yhdestä asiasta: vuosi 2025 oli todella kuten astrologit yleisesti ottaen sitä "mainostivat". Koko vuosi tapahtui sellaisella vauhdilla ja niin isoilla muutoksilla että vasta nyt olemme pystyneet vetämään henkeä. Kesällä 2025 me saimme vilahduksia uudesta maailmasta, joka oli osittain aika kaaottinen, koska otti vasta ensi askeliaan. Sitten useat ulko eli yhteiskunta planeetat perääntyivät loppuvuodesta takaisin edellisiin merkkeihin, symboloiden että meidän pitää vielä käydä lopettelemassa vanhat asiat.
Vuodella 2020 ja 2025 on myös yhteistä siinä mielessä että 2020 alkaneet ihmissuhde vaikeudet tuntuivat huipentuvan 2025. Ei tietysti kaikille, mutta sanotaan että jos perusteessa löytyi murtumia jo 2020, niin viimeistään 2025 rakennus lopulta hajosi.
Hyvät ja huonot uutiset: astrologia 2026
2026 hyvät uutiset: saimme jo vilauksen (vaikkakin luutavasti aika sekavan) tulevasta, koska kaikki yhteiskunta planeetat kävivät jo vierailemassa uutta merkkiään, ja palasivat sitten takaisin edelliseen merkkiin 2026 kevääseen asti. Vuosi 2026 ei siis tule enää täytenä yllätyksenä kuten niin monet asiat tulivat vuonna 2025. Meillä on jo kokemusta siitä mitä tuleman pitää. Olemme jo nähneet vuoren huipun. Tämä ei tarkoita sitä että siellä olisi rauhallista ja mukavaa, tai että suunnitelmat olisivat aivan selvillä, mutta meidän ei tarvitse elää enää täydessä epävarmuudessa.
2026 huonot (tai hyvät?) uutiset: jos vuonna 2025 tapahtuneet muutokset olivat sinulle henkilökohteisesti mieluisia, niin silloin pidät vuodesta 2026, koska lisää samanlaista on tulossa. Jos taas et pitänyt vuoden 2025 haasteista, niin valmistaudu siihen että samaa on tulossa. Mutta nyt et ainakaan astu sinne silmät ummessa, vaan voit jo aavistella mitä vuosi tuo tullessaan vuoden 2025 perusteella. Lisäksi, ajoitus on astrologian lahja meille. Kerron tämän blogin lopussa milloin kannattaa pyrkiä eteen päin, ja milloin kannattaa odotella rauhassa parempaa aikaa ja käyttää aika suunnitteluun.
Vuosi 2026 pähikinänkuoressa: kaikki vanhat järjestelmät, asetelmat ja olettamukset hajoavat lopullisesti, ihmissuhteet mukaanlukien. Mikään ei ole enää itsestäänselvää. Uusi unelma alkaa, mutta sen löytämiseen menee aikaa. Vuosi 2026 näyttää meille suuntaa näyttämällä aluksi mikä ei ainakaan enään toimi. Tammikuu ja helmikuun alku kuluvat irti päästämisen teemoissa. Vanha unelma on tullut nyt päätökseen tai se ei enää toimi. Helmikuun puolesta välistä alkaen vauhti kiihtyy ja astumme eteenpäin. Toisaalta, loppuvuodesta intensiivisyys alkaa hieman hellittää ja näemme jo toivonkipinöitä varsinkin sankarimaisten yksilöiden taholta.
Tulevaisuus loksahtaa lopullisesti paikalleen 2026
Pluto on jo lopullisesti vesimiehen merkissä seuraavat 20 vuotta. Olen kirjoittanut Plutosta jo paljon aikaisemmin: Pluto Kauriista Vesimieheen jokaiselle merkille.
Saturnus ja Neptunus - helmikuun 20. 2026 ne kohtaavat toisensa nolla asteella oinaan merkissä. Tämä tapaus on astrologisesti niin harvinainen että vastaavaa ei ole vielä löydetty tietokoneidenkaan avulla ajanlaskun alettua. Neptunus on oinaassa seuraavat 13 vuotta.
Uranus. Lopullinen tulevaisuuden loksahdus paikoilleen tapahtuu 26 huhtikuuta 2026, kun Uranus siirtyy lopullisesti kaksosiin seuraavaksi 7 vuodeksi. Kävin läpi tätä tarkemmin Suuri herättäjä saapuu-blogissa.Sen jälkeen vanha maailma on takanamme lopullisesti, sekä hyvässä tai pahassa mielessä, eikä paluuta enää ole. Erityisen silmäänosuva aspekti on kun Mars kohtaa Uranuksen ensimmäistä kertaa kaksosissa Yhdysvaltojen 250. vuoden itsenäisyyspäivänä.
Jupiter siirtyy ravusta leijonan merkkiin 30.6.2026, jolloin se ei pysty olemaan ihan niin avulias kuin ravun merkissä. Silti, Aurinko ja Jupiter tulevat hyvin toimeen ja tarvitsevatkin, koska kohtaavat Pluton opposition Vesimiehen merkissä. Yhteiskunnan tasolla tämä kertoo kansan ja päättäjien ristiriidasta. Kansa nousee huonoja johtajia vastaan. Yksityisellä tasolla tämä saattaa tuntua auktoriteettien painostuksena.
Auringon ja kuun pimennykset vuonna 2026. Vesimies auringonpimennys 17.2.2026, kuunpimennys Neitsyessä 3.3.2026, Leijona auringonpimennys 12.12.2026, ja kuun pimennys Kaloissa 28.8.2026. Nämä tuovat suuria alkuja ja muutoksen tuulia varsinkin Vesimiehille ja Leijonille, jotka kokevat pimennyksiä ensimmäistä kertaa 19. vuoteen.
Merkurius perääntyy kolme kertaa, joka kerta vesimerkissä; ensin, maaliskuussa Kaloissa, heinäkuussa Ravussa ja loka/marraskuussa Skorpionissa. Vesimerkeissä vieraillessaan ja perääntyessään Merkurius ei ole puhelias, mutta pinnan alla, tunne-elämässä ja/tai kulissien takana tapahtuu sitäkin enemmän.
Venus. Venuksen perääntyminen 3.10-14.11.2026, vielä samaan aikaan kuin Merkurius perääntyy 24.10 -13.11.2026, tuo lisää ihmissuhde draamaa ja selvittelyjä. Muistele mitä tapahtui loka ja marraskuussa 2018, ja 2010 - samantapainen tilanne saattaa nyt toistua.
Mars. Mars saapuu neitsyen merkkiin syyskuussa ja vuosi päättyy Marsin hidastumiseen ja lopulta perääntymiseen takaisin leijonaan vuoden 2027 alussa 10.1.2027, josta se lähtee eteenpäin vasta kesäkuun 8, 2027. Tämä tulee olemaan vuoden 2027 haastavimpia transiitteja eikä jätä ketään kylmäksi. On turha yrittää lähteä soitellen sotaan vasta vuoden lopussa - se ei tule onnistumaan. Rohkeat muutokset ja myötätuuli niille on toukokuun puolesta välistä kesäkuun loppuun asti.
Toivonpilkahdus
Erittäin hyvä uutinen on, että kaikki yllämainitut ulko planeetat (Pluto, Uranus, Neptunus ja Saturnus) tekevät harmonista aspektia toisiinsa. Eli tulevat muutokset, vaikka osittain aluksi epämukavia, tuovat myös monia hyviä asioita mukanaan, tosin tulokset näkyvät joskus ehkä vasta vuosien päästä. Rakennamme kuin uutta taloa ja sen perustusta.
Ranskalainen astrologi Andre Barbeau ennusti vuoden 2020, ja nimenomaan sen tuoman pandemian jo vuonna 2012. Hän ennusti vuoden 2026 olevan toinen suuri muutosten vuosi - tällä kertaa hyvä sellainen. Hän perusteli teoriaansa sillä miten lähellä tai kaukana planeetat ovat toisistaan meidän näkökulmasta. Kun ne ovat todella lähellä, kaikki lähes samassa merkissä kuten 2020, se symboloi kriisiä. Mutta nyt kun planeetat alkavat pikkuhiljaa taas erota toisistaan (ja varsinkin koska muodostavat harmonista aspeksia toisiinsa) vuoden 2026 kesän aikana, isommat kriisit helpottavat pikkuhiljaa; mutta niihin menee silti vuosia.
Uusi suunta?
Uusi suunta alkaa selviytymään 2026, mutta ei kuitenkaan selvillä tienviitoilla, vaan esimerkiksi varsinkin alkuvuodesta näyttämällä meille mikä ei ainakaan enää toimi. Tällä tavalla suunta löytyy ehkä paremmin niin että tiedämme mihin suuntaan emme halua olla menossa.
Ennenkuin kuitenkaan osaamme päättää tiemme suunnan, meidän pitää osata ainakin kuvitella parempi tulevaisuus. Mitä jos ihmisyyttämme ei mitatakkaan enää rahassa tai muiden "numeroiden" perusteella? Mitä jos kaikille riittää ruokaa ja kaikkien terveydestä pystytään pitämään niin hyvää huolta kuin mahdollista? Mitä jos keksitään uusi energian muoto joka ei saastuta ja on kaikille ilmaista? Mitä jos kaikille löytyy asuinpaikka? Mitä jos uudet tekniikat toimivat ihmiskunnan puolesta ja hyväksi niin onnistuneesti, että työnteko on vapaaehtoista? Mitä silloin tekisit elämälläsi?
On mielenkiintoista huomata miten monta vastalausetta nousee heti mielestä. "Mahdotonta", "eihän siitä mitään tule", "eihän nyt ihmisten saa antaa vain olla", "täytyyhän joku järjestys olla", "miten käy työmoraalin?". Onko niin että emme voi elää ilman rahaa, yhteiskunnallista hierarkiaa, tai olla jakamatta ihmiset eri kategorioihin? Eikö ole mielenkiintoista että emme voi edes kuvitella muunlaista yhteiskuntaa kuin nyt? Tekoälykin perustuu vain sille tiedolle mitä sille annetaan; ei sekään voi ehdottaa parempaa tulevaisuutta kuin mitä voimme itse kuvitella.
Tämä koskee myös ihmissuhteita. Elämme paradoksaalisessa tilanteessa jossa voimme olla paremmin yhteydessä kuin koskaan, mutta olemme silti yksinäisempiä kuin koskaan. Myös sukupuolien roolit ovat hajoamassa, tai ainakin yksilöitymässä. Vanhat ihmissuhde "kaavat" joiden mukaan meidän oletetaan elävän, eivät kerta kaikkiaan toimi enää. Meidän on ollut pakko alkaa miettimään mitä haluamme ihmissuhteelta ja miten saamme ne toimimaan ihan omilla uusilla, räätälöidyillä säännöillään, ilman yhteiskunnan vanhoja oletuksia ja painostusta.
Uskon että teköälyn ja muun teknisen kehityksen myötä halu palata yhteisöön ja olla yhteydessä ihan vanhanaikaisesti paikallisessa yhteisössä tulee osittain takaisin. Ideaalisesti robotit palvelevat yhteiskuntaa siihen pisteeseen että kaikilla on aikaa ihmissuhteille, yhteisölle ja harrastuksiin.
Kuvittele, ettei ole maita Ei mitään, minkä vuoksi tappaa tai kuolla, eikä uskontoa lainkaan. Kuvittele, että kaikki ihmiset saavat elää elämän rauhassa. Kuvittele, ettei ole omaisuutta; ei ahneutta tai nälkää, vain ihmiskunnan veljeys. Kuvittele, että kaikki ihmiset jakavat koko maailman. Saatat sanoa, että olen uneksija. Mutta en ole ainoa. Toivon, että jonain päivänä liityt meihin ja maailma elää yhtenä. -John Lennon "Imagine" (vapaasti ja valikoivasti käännettynä)
Maa elementistä ilma elementtiin vuodesta 2020
Suurin yhteiskunnallinen muutos tuleville vuosille on että yhteiskunta planeetat Saturnus ja Jupiter jotka tapaavat joka 20. vuosi, ovat nyt muuttaneet tapaamisensa maa elementistä ilma elementtiin. Heidän tapaamistaan kutsutaan"suureksi yhtymäksi".
Noin viimeisten 200 vuoden ajan "suuret yhtymät" tapahtuivat maa elementin hallitsemissa merkeissä (Härkä, Neitsyt, Kauris). Mutta viimeisin, 22. joulukuuta 2020 tapaaminen oli ensimmäistä kertaa Vesimiehen eli ilma merkissä, mikä merkitsi noin 140 vuotta kestävän ilma merkkien (Kaksoset, Vaaka, Vesimies) jakson alkua.
Teollisesta vallankumouksesta tekniseen vallankumoukseen
Isompaa materiaalista (maa elementti) muutosta tuskin voi ihmiskunnassa kuvitella kuin teollinen vallankumous, joka muutti maailman pysyvästi viimeisen 200 vuoden aikana. Nyt kun olemme siirtyneet ilma elementtiin, ei kenelläkään ole jäänyt huomaamatta miten pelkästään materiaalinen tieto ja kommunikointi on fyysisestikkin tehnyt muutoksen paperista tietokoneisiin, eli "ilmaan", teköälystä edes puhumattakaan. Ilma merkit ovat kuin ilma: ne liikkuvat (Merkuriuksen) ajatuksen voimalla. Vallankumous tulee olemaan tällä kertaa tekninen; kommunikointiin, kaupankäyntiin ja tapaa millä liikkumme paikasta toiseen liittyvät muutokset.
Uusi, hurja unelma: Saturnus ja Neptunus nolla asteella
Saturnus ja Neptunus taas tapaavat ensimmäistä kertaa 36 vuoteen Oinaan merkissä, ja lisäksi erittäin harvinaisella nolla asteella. Symbolisesti näiden planeettojen tapaaminen tarkoittaa uuden, 36 vuotisen unelman alkua (ja vanhan unelman kuolemaa). Kun se tapahtuu vielä nolla asteella, symbolisuus on erittäin "äänekäs". Ensimmäiset ja viimeiset asteet ovat astrologiassa aina kriittisimmät. Nolla aste kertoo meille ikään kuin nollata kaikki tähän mennessä taakse menneet "elämän kilometrit".
Saturnuksen ja Neptunuksen"nollaus" symboloi mielestäni sitä että meitä pyydetään unohtamaan kaikki entiset ajattelutavat ja tehdä tilaa vanhan tieltä niin että pystyisimme laajentamaan ajatusmaailmaamme, uneksimaan suuremmin, että voisimme käsittää kaiken tulevan. Se on myös erittäin innostunut, uusi lähtölaukaus oinaan merkissä (joka on ensimmäinen astrologi merkki), kertoo pioneerimaisesta ja uskaliaasta ajattelusta joka ei halua ainoastaan unelmoida, mutta varsinkin toimia unelman eteen ja tehdä siitä totta.
Jossain määrin tämän on uuden unelman idealistisin lähtökohta. Neptunus tuo mukanaan unelmoinnin. Saturnus taas symboloi realismia. Tämä voi myös olla myös kohta jolloin huomaamme lopulta, mikä on totta ja mikä oli vain unelmaa. Nolla aste kertoo samanaikaisesta vanhan illuusion puhkeamista sekä uuden unelman syntymisestä. Unelmahan ei synny vain pelkällä realismilla - tarvitaan myös iso annos tiettyä luovaa hulluutta ja rohkeutta kokeilla uutta.
Siirrymme nyt myös ryhmäajattelusta äärimmäiseen yksilöllisyyteen. Parhaimmillaan tavalliset ihmiset huomaavat omat, yksilölliset lahjakkuutensa, sekä saavat rohkeuden myös toteuttaa elämäntehtäväänsä. Pluto vesimiehessä kysyy myös: voima ihmisiltä vai voima takaisin ihmisille? Vallan siirtyminen tavallisille ihmisille ei ole koskaan tapahtunut niin että vallanhaluiset johtajat olisivat luovuttaneet sen vapaaehtoisesti. Neptunus oinaassa saattaa myös tarkoittaa yksilöitä jotka nousevat tavallisen kansan joukosta ja näyttävät toisille esimerkkiä ja jopa uhrausta kollektiivin puolesta.
Luova hulluus: Uranus
Uuden kokeilemisessa meitä auttaa Uranus joka siirtyy lopullisesti kaksosten merkkiin huhtikuun 26, 2026. (Kävin läpi tätä tarkemmin Suuri herättäjä saapuu-blogissa.)
Vuosi 2026 tulee olemaan hurja, mutta sitä ei tule merkkaamaan vain yksi dramaattinen tapahtuma kuten vuoden 2020. Sekä hyviä että haastavia tapahtumia tulee olemaan monta vuonna 2026, ja vaikeus tuleekin olemaan pysytellä vauhdissa mukaana ja päättää mihin kiinnittää huomio ja käyttää energiaa. Muutama iso vallanvaihdos aiheuttaa arvaamattoman domino tapahtumasarjan, johon on vaikea valmistautua etukäteen. Vihjeenä kuitenkin sanottakoon että ison maan, iso hallitsija ei varmastikkaan ole vallassa koko vuotta, vaan kulissien taakse siirtyminen alkaa tavalla tai toisella jo keväällä tai viimeistään syyskuussa 2026.
Ajoitus
Ajoitus on astrologian suuri lahja meille. Tänä vuonna kannattaa hoitaa asiat heti vuoden alussa kuntoon, koska kevät sujuu kriisien vietossa. Touko ja kesäkuu ovat parasta aikaa. Syksyllä mennään taas lujaa.
Kun Merkurius perääntyy, kannattaa valmistautua viivästymisiiin, väärinkäsityksiä kommunikaatiossa, teknisiä vaikeuksia ja hankalaa aikaa matkustaa.
26 helmikuuta – 20. maaliskuuta kaloissa
29 kesäkuuta – 23. heinäkuuta ravussa
24 lokakuuta – 13. marraskuuta skorpionissa
Tammikuu on vuoden hiljaisin kuukausi, jolloin 14 ja 36 vuoden unelmat tulevat päätökseen. Teemme tätä osittain surutyönä ja osittain valmistelutyönä helmikuun puoleen väliin asti, jolloin vauhti alkaa todella kiihtymään. Neuvona onkin tehdä kaikki paperi ja rutiini työt tammikuussa, kun niihin on vielä aikaa.
Maalis ja huhtikuu tuovat todella paljon sekä yhteiskunnallisia että yksilöllisiä tapahtumia, sekaannusta ja draamaa. Miten voit valmistautua? Ainakin jättämällä aikataulusi tarpeeksi väljäksi, niin että voit reagoida helpommin yllättäviin muutoksiin, sekä hoitamalla rutiini asiat heti vuoden alussa.
Mutta kevään jälkeen vauhti hidastuu hieman ja tuo positiivisiakin asioita toukokuun puolesta välistä kesäkuun loppuun. Tämä on vuoden parasta aikaa.
Heinä ja elokuu pitävät sisällään kivojakin aikoja, mutta ovat muuten hankalia pimennysten takia. Loka ja marraskuu ovat hankalia ihmissuhde asioissa ja kaikenlaisissa neuvottelu ja raha-asioissa, koska sekä Venus että Merkurius perääntyvät samanaikaisesti.
Joulukuu on ok, mutta alkaa jo enteilemään Marsin hidastumista ja perääntymistä vuoden 2027 alussa, mikä tulee olemaan todella pitkä ja hankala transiitti. Mars saapuu perääntymisen alkuvaiheeseen marraskuun 5, 2026, ja lähtee siitä vasta kesäkuun 7, 2027. Eli asiat mitkä alkavat marraskuun 5 jälkeen, toistuvat varsinkin helmi ja maaliskuun 2027 aikana.
Vuositulkinta 2026 tarjous! Lähetä tiedustelu sähköpostitse: Lunardakini@gmail.com. Koodi tarjoukselle on Youtube2026. Mainitse syntymäpäivä, paikka ja kellonaika. Vuorovaikutteinen tulkinta tapahtuu Zoomin kautta (sovellusta ei tarvita). Maksulinkki tai valinnaisesti verkkolasku.

Astrologia 2026 video joka merkille!
Tulevaisuuteen päin,
Ursula Lunardakini
ASTROLOGIA VIDEOITA:
Parisuhde astrologia video:
Jumalatar astrologia video:
Jos haluat tämän astrologia blogin ilmaiseksi suoraan sähköpostiisi, täytä lomake Lunardakini-Astrologia.com alaosassa.
LAHJAKORTTEJA SAATAVILLA.
Käy tykkäämässä ja seuraamassa!
Instagram: ursula_lunardakini_astrology/
Facebook: facebook.com/lunardakini/
YouTube: @Ursula_Lunardakini_Astrologia
Jos olet kiinnostunut henkilökohtaisesta astrologia tai kortti tulkinnasta, lista palveluistani löytyy verkkosivuiltani: Lunardakini-Astrologia.com. Ota yhteyttä sähköpostitse jos haluat varata astrologia tulkinta ajan: Lunardakini(at)gmail.com.
JUPITER ALENNUS! Ketään ei käännytetä astrologia tulkinnasta rahan takia. Opiskelija, työtön, tai muuten vähävarainen (oman tunnon mukaan), saavat 50% alennuksen (ei koske 20 min tai lyhyempiä tulkintoja).

Comments