top of page

Täydellinen kuunpimennys

Kuunpimennys härän merkissä 8.11.2022


Tiistaina 8.11.2022 klo 13 koemme täydellinen kuunpimennyksen härän merkissä. Tämä kuunpimennys on näkyvissä parhaiten Yhdysvalloissa, jossa tiistai vain sattuukin olemaan *yllätys, yllätys* vaalipäivä... Yhteiskunnallisella tasolla tämä kuunpimennys kertoo arvaamattomista muutoksista. Uranuksen ja kuun yläsolmun mukana olo kertoo villistä ajasta. Mikään ei ole miltä se aluksi näyttää. Emme tiedä tämän aurinko -ja kuu pimennyksen ajan todellista yhteiskunnallista lopputulosta ehkä kuukausiin. Pimennyksien vaikutus voi kestää parista viikosta jopa 6 kuukauteen.

Yksityisellä tasolla jatkuvat irtipäästämisen teemat mitkä alkoivat jo vähintään kaksi viikkoa sitten, 25.10 skorpionin auringonpimennyksen aikana. Elämme edelleen intensiivistä skorpiooni aikaa, (enemmän skorpioni ajasta voi lukea myös edellisestä blogistani) ja ihmissuhteet ja taloudelliset asiat ovat edelleen tapetilla. Tällä kertaa pimennys on skorpioonia vastakkaisen, härän merkissä, jonka on kaikkiin muihin merkkeihin verrattuna vaikeinta hyväksyä muutoksia. Härkä tietää kuitenkin itsekkin että välillä tapojen muuttaminen on terveellistä. Ruoho voikin olla itse asiassa herkullisempaa tuolla toisella niityllä, vaikka sinne ei millään haluttaisi siirtyä, kun on kerta tottunut ja kotiutunut vuosikausia juuri tälle niitylle. Mutta pimennysten, Uranuksen ja kuun yläsolmun tuomat muutokset eivät ole juuri hallittavissa.


Härän olisi kuitenkin hyvä tietää että Uranus voi kuitenkin tuoda mukanaan myös ällistyttävän hyviä muutoksia ja kohtaamisia, eli juuri esimerkiksi paljon parempi ruokailupaikka. On hyvä myös muistuttaa itseä että monet hyvät asiat on saatu aikaan vain vaikeita asioita läpikäymällä. Esimerkiksi ihmiskunta ei aina siirry vaihtoehtoisiin energia lähteisiin kuin valitettavasti pakon edessä, eli vasta silloin kuin ollaan huomattu mitä tapahtuu kun ollaan liian riippuvaisia toisen maan energia lähteistä.


Siirrymme jousimiehen aikaan 22.11. Uusi kuu jousimiehen merkissä 24.11 klo 1 yöllä ja Jupiterin kääntyessä taas suoraan menoon, elämä helpottuu hieman, ja voimme huokaista väliaikaisesti helpotuksesta aikakin yksityisellä tasolla. Mutta perästä kuuluu taas täysikuun aikaan kaksosten merkissä 8.12, jolloin Mars tulee mukaan kuvioon ja kiristää taas väliaikaisesti tilanteita.


Isojen muutoksien aikaan yksityisellä tasolla paras neuvo on varata kaikkeen tekemiseen kaksinkertaisesti enemmän aikaa kuin normaalisti, sillä nyt tapahtuu paljon yllättäviä, monimutkaisia muutoksia ja viivytyksiä. On parasta pitää kalenteri niin tyhjänä kuin mahdollista, sillä se täyttyy joka tapauksessa.


Terveisin,

Ursula

 

Jos olet kiinnostunut henkilökohtaisesta astrologia tulkinnasta, lista palveluistani löytyy verkkosivuiltani: Lunardakini-Astrologia.com. Ota yhteyttä sähköpostitse jos haluat varata astrologia tulkinta ajan: Lunardakini@gmail.com.




90 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page