top of page

Saturnus kaloissa joka merkille

Saturnus siirtyi kalojen merkkiin 7. maaliskuuta 2023, seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.


Tämän viikon astrologia lyhyesti (13.-19.3.2023)


Tulevan viikon astrologia taivas kertoo meille että 4 planeettaa kalojen merkissä on hyvä aika tehdä kaikenlaista henkiseen, tunne-elämään ja esimerkiksi mielekästä, harrastuksiin liittyvää. Mutta toisaalta, nyt ei ole hyvä aika tehdä isoja, pitkän tähtäimen päätöksiä juuri mistään. Neptunus sekoittaa arvostelykykyämme tällä viikolla ja saa asiat näyttämään joko paremmilta tai huonommilta kuin ne itse asiassa ovat. Marsin neliö saa meidät tuntemaan painostusta toimia tällä viikolla, mutta jos vain mahdollista, odota ensi viikkoon ja jopa ensi viikon lopulle tehdä isoja päätöksiä. Ajatukset kirkastuvat ja asiat selkenevät ensi viikolla huomattavasti verrattuna tähän viikkoon.

 

Saturnus kaloissa joka merkille Voit lukea Saturnuksen siirtymisestä kalojen merkkiin (7.3.2023 - 14.2.2026) yleisellä tasolla edellisestä blogistani: Kypsä henkisyys: Saturnus kalojen merkissä.


Saturnuksen tehtävä yleisesti ottaen on tehdä meistä kypsiä, resilienssejä aikuisia. Saturnus käy läpi kaikki 12 huonetta eli elämänaluetta 2-3 vuotta kerrallaan. Saturnus testaa sitä elämänaluetta jonka huonetta se käy läpi. Tämä tarkoittaa sitä että tietyn elämänalueen asiat ja teemat jotka menivät jo huonosti, yleensä loppuvat. Toisaalta asiat jotka menivät jo hyvin, syvenevät ja kypsyvät entisestään.


Vaikka käsittelen myös Pluton siirtymisestä vesimieheen 23.3.2023 lyhyesti jo tässä blogissa, kerron siitä tarkemmin Pluto vesimiehessä.

Lue sekä aurinko,- että nouseva merkkisi kuvaus saadaksesi parhaimman käsityksen niistä teemoista mitä Saturnus kalojen merkissä tuo mahdollisesti esille sinulle seuraavan kolmen vuoden aikana. Huomaa että nämä ovat yleisiä kuvauksia, kun taas yksityinen astrologia tulkinta taas on yksityiskohtaisempi ja räätälöidympi, koska se ottaa huomioon oman syntymäkarttasi.

 

OINAS - Piilotettujen tai tiedostamattomien asioiden 12. huone testataan kun Saturnus saapui sinne maaliskuun 7. Olet jo varmasti tuntenutkin olosi jo pitkään enemmän mietteliääksi ja ehkä myös rauhattomaksi. Sinusta saattaa tulla enemmän introvertti, ja saatat kuulla kutsun syvään, henkiseen työhön tai yleensäkin tuntea tarvetta vetäytyä maailman hälinästä. Piilossa olleet asiat saattavat tulla joko julkisiksi tai tulet vain itse niistä tietoisiksi. Ne saattavat viedä energiaasi ja vaatia voimavarojasi, mutta palkitsevat myös pidemmällä tähtäyksellä, viimeistään 2026. Tämä tapahtuu samanaikaisesti kun Pluto saapuu ystävien ja verkostojen huoneeseesi, joka tarkoittaa asteittaista, mutta lopulta täyttä mullistusta verkostoissasi. Olet luutavasti tuntenut jo jonkin aikaa vahvasti kuin et enää kuuluisi mihikään samaan piiriin kuin ennen, ja löytää lopulta täysin uudet kuviot, joita et ennen tiennyt edes olevan olemassakaan.


HÄRKÄ - Saturnus on toiveiden, unelmien, ystävien ja verkostojen, eli 11. huoneessasi seuraavat 3 vuotta. Muutokset, viivästykset ja konfliktit ovat mahdollisia yllämainituilla alueilla. Ne ystävät ja verkostot joiden kanssa ei löydy enään tarpeeksi yhteistä, jäävät. On kuitenkin myös mahdollista, että löydät täysin uusia, paljon kypsempiä ystäviä ja verkostoja jotka jäävät elämääsi kauaksi aikaa. Heidän kauttaan saat aivan uutta inspiraatiota ja piristystä elämään, ja sen mukana uudet unelmat. Tämä kaikki liittyy myös Pluton saapumiseen 10. huoneeseesi. Pluto mullistaa urasi ja näkyvyytesi maailmassa täysin. Siitä enemmän tulevassa Pluto vesimiehessä blogissani.


KAKSOSET - Saturnus 10. huoneessasi tuo huomion uraasi koskeviin asioihin seuraavien 3 vuoden aikana. Saturnus saattaa symboloida yhden uran päätymistä, jos se ei enää palvele sinun kehitystäsi, mutta se voi myös vain syventää nykyistä uraa, ja tuoda pysyvän vakipaikan. Täysin uuden uran alkaminen on myös mahdollista. Saturnuksen kulku urahuoneessa on hyvä aika ottaa urakehityksesi omaan hallintaan ja kiinnittää huomiota siihen, miten toiset ihmiset näkevät sinut. Se ei ole välttämättä nopeaa tai helppoa, mutta pitkällä tähtäimellä erittäin palkitsevaa. Pluto 9. huoneessasi taas mullistaa elämän filosofiasi täysin ja avartaa näköalojasi. Siitä enemmän tulevassa Pluto vesimiehessä blogissani.


RAPU - Saturnus saapuu nyt elämänfilosofian, uskonnon, matkailun ja korkea koulutuksen eli 9. huoneeseen. Saat ehkä mahdollisuuden päästä opiskelemaan jotain täysin uutta, tai syvennät jo opittuasi lisäopiskeluilla ja maailmankuvasi laajenee monin eri tavoin. Saatat jopa vihdoin julkaista virallisesti jonkun luovan teoksen tai työn josta olet ylpeä, jonka eteen olet tehnyt pitkään töitä. Erinomainen aika tälle on varsinkin toukokuun puolen välin jälkeen. Matkustaminen tai kanssakäyminen ulkomaalaisten ja/tai henkisten ihmisten parissa tulee olemaan osa elämääsi seuraavan kolmen vuoden aikana. Varsinkin toukokuun puolesta välistä alkaen saat onnekkaita mahdollisuuksia ja tukea yllättäviltä tahoilta. Pluto 8. huoneessasi taas tuo asiat päätökseen liittyen toisiin ihmisiin ja karmisiin velkoihin joita olet velkaa tai jotka muut ovat sinulle velkaa.


LEIJONA - Muiden ihmisten (esimerkiksi partnerin) raha-asiat, tai karmiset velat, jotka olet itse velkaa tai sinulle ollaan velkaa, tulevat esiin jossain vaiheessa seuraavan 3 vuoden aikana. Saturnus 8. huoneessasi saattaa aiheuttaa viivästyksiä ja turhautumista, mutta saa sinut myös lopulta järjestämään karmiset velkasi hyvään kuntoon ja pääsemään eroon sinua hidastavista tekijöistä. Roikkuvat asiat ja tilanteet joiden takia olet riippuvainen toisista tai toiset ovat riippuvaisia sinusta, varsinkin rahallisesti, tulee päätökseen tavalla tai toisella. Nyt onkin jo aikuistumisen aika tällä elämän alueella. Toukokuun puolesta välistä alkaen urasi alkaa kuitenkin näyttämään todella hyvältä ja sinulle tarjotaan täysin yllättäviä, onnekkaita, uusia ura mahdollisuuksia tai näkyyvytesi maailmassa muuttuu erittäin suosiolliseksi. Pluto 7. huoneessasi taas mullistaa parisuhde asiat lopullisesti. Siitä enemmän tulevassa Pluto vesimiehessä blogissani.


NEITSYT - Parisuhteiden ja liikesuhteiden, eli 7. huoneen asiat nousevat tapetille Saturnuksen kulkiessa kaloissa. Pari- tai liikesuhde jonka kanssa oli jo vaikeuksia, päättyy. Mutta ihmissuhteet jotka ovat jo sujuneetkin hyvin, syvenevät ja saatat päätyä tekemään sitoumuksestasi jopa virallisen sopimuksen. Vanhemmat ihmiset, tai ihmiset joiden kanssa sinulla on ikäero, tai vakavammat Saturnus-tyyppiset persoonat kiehtovat ja vetävät sinua puoleensa. Pluto 6. huoneessasi taas mullistaa ajattelusi palvelemisesta, sekä päivittäisen elämän ja rutiinit. Siitä enemmän tulevassa Pluto vesimiehessä blogissani.


VAAKA - Löydät uuden intohimon ja jännitystä elämään löytämällä uuden tavan palvella muita ihmisiä. Kuudennen huoneen päivittäiset rutiinisi voivat muuttua jollain tapaa. Omistaudut pitämään sekä henkisestä että fyysisestä kehostasi hyvää huolta. Ja mitä enemmän pitäydyt uusiin, terveellisiin tapoihin, sekä auttamaan muita, sitä todennäköisemmin Saturnus jättää sinulle lahjan kolmen vuoden kuluttua. Saturnuksen lahjat ovat huomattavan hyviä ja kauan kestäviä. Pluto 5. huoneessasi merkitsee luovaa aikaa, mutta myös syventää romanssin aluetta, sekä myös suhdettasi lapsiisi.


SKORPIONI - Hengität helpotuksesta, kun Saturnus jättää neljännen huoneen, eli kotiisi liittyvät asiat 7. maaliskuuta 2023. Haasteita koti piirissä on todella ollut riittämiin! Mutta nyt Saturnus tuo romantiikan huoneeseesi tiettyä vakavuutta - joko jäähy jakson tai sitten vielä syvemmän sitoutumisen. Tämä on kuitenkin myös erittäin luovaa aikaa. Sinulla on 3 vuotta aikaa tehdä tosissasi töitä asioiden tai harrastusten suhteen jotka ovat olleet vain alku tekijöissä tai vain harrastus tasolla tähän asti - nyt on iso mahdollisuus että pystyt tekemään harrastuksista kokopäivä työn ja jopa rahallisesti tuottavan, viimeistään 2026. Pluto 4. huoneessasi taas syventää ja täydentää Saturnuksen jo tasoittamaa koti ympäristöä. Jos isot, pysyvät muutokset perheessä ja kodissa eivät ole vielä tapahtuneet, niin nyt on niiden aika.


JOUSIMIES - Saturnuksen siirtyminen karttasi 4. huoneeseen tarkoittaa, että uudelleen arvioit koko elämäsi perustaa, joko symbolisesti tai fyysisesti. Nyt on hyvä aika tutkia esimerkiksi sukujuuriasi ja ymmärtää enemmän omasta taustastasi. Olet ehkä tekemässä remonttia tai muuttamassa. Jos et suunnittele varsinaista muuttoa, kunnostat kotiympäristöäsi, ja siellä asuvia ihmisiä. Vanhemmat tai isovanhemmat saattavat käydä läpi muutoksia, joilla on sinuun iso vaikutus. Toukokuun puolen välin jälkeen alkaa onnekas, helpompi aika. Pluto 3. huoneessasi tarkoittaa muutoksia lähiympäristössäsi ja myös tapaa jolla kommunikoit tulee muuttumaan radikaalisti.


KAURIS - Saturnus on saattanut aiheuttaa hankaluuksia raha-asioissa parin viime vuoden ajan, joten voit huokaista helpotuksesta että hän on siirtymässä kolmanteen, eli kommunikaation ja sisaruksiasi käsittelevään huoneeseen. Mutta tärkein uutinen on kuitenkin se, että 23. maaliskuuta Pluto lähtee ensimmäisestä huoneessasi, jossa hän on muuttanut koko identtiteettisi vuodesta 2008 lähtien. Palkinnot ja lahjat kovien vuosien jälkeen ovat jo alkaneet näkyä elämässäsi. Toukokuun puolen välin jälkeen asiat tuntuvat järjestyvän kuin itsestään, ja uusi elämäsi alkaa. Pluto 2. huoneessasi saa sinut uudelleenarvioimaan arvomaailmasi, mutta se on itsestäänselvyys, nyt kun olet selviytynyt identtiteettisi mullistuksesta.


VESIMIES - Saturnus toisessa huoneessasi tuo sekä haasteita että viivytyksiä raha-asioihin. Mutta se vie myös päätökseen auki olevat rahaan, sijoittamiseen ja omaisuuteen liittyvät asiat jotka ovat venyneet mahdollisesti kauankin aikaa. Merkkiäsi hallitsevan Saturnuksen tuomat joskus raskaatkin velvoitteet ovat sinulle tuttuja asioita, mutta silti Saturnus identiteettisi huoneessa viimeiset pari vuotta on ollut erityisen hämmentävää. Nyt kun Saturnus lähtee ensimmäisestä huoneestasi, asiat pitäisivät tuntua paljon selkeämmiltä. Se on hyvä asia, koska Pluto on ottamassa Saturnuksen paikan identiteetti huoneessasi ja nyt pääset kokeilemaan viime vuosina oppimiasi resiliensi taitoja käytännössä. Mutta suurin osa Pluton tuomista muutoksista eivät tule yllätyksenä, vaan ne tekevät vain tietyistä muutoksista lopullisen.


KALAT - Saturnus on siirtymässä identiteetin, kehon ja terveyden, eli ensimmäiseen huoneeseen. Se voi tuoda haasteita, varsinkin jos olet syntynyt yöllä. Mutta Saturnus ensimmäisessä huoneessasi antaa sinulle myös mahdollisuuden laittaa elämäsi järjestykseen, koska Saturnus symboloi mestaruuden saavuttamista kovan työn ja harjoittelun jälkeen. Miten teet tämän? Olemalla valikoivampi, asettamalla rajoja itsellesi ja muille, sanomalla ei asioille, jotka väsyttävät sinua tai teet vain miellyttääksesi muita. Herkkänä kalojen merkkinä, tämä on sinulle hankalaa. Mutta juuri sen takia onkin aika oppia sanomaan "ei". Nyt on täydellinen aika järjestää elämäsi huippukuntoon. Pluto 12. huoneessasi tuo esiin kaikenlaisia alitajuisia asioita ja muistoja - ne saavat nyt päivänvaloa ja tilaisuuden parantua. Mutta tätä varten tarvitset paljon rauhaa ja hiljaisuutta - saat sen taaskin sanomalla "ei" moneen turhaan ja energiaa vievään asiaan ja ihmiseen.


Toivon että tämä oli hyödyllistä ja inspiroivaa.


Namaste,

Ursula


p.s. Namaste = "jumalallinen olemukseni kumartaa jumalalliselle olemuksellesi sinussa"

 

Jos olet kiinnostunut henkilökohtaisesta astrologia tulkinnasta, mukaanlukien Jumalatar Asteroidit tulkinta, lista palveluistani löytyy verkkosivuiltani: Lunardakini-Astrologia.com. Ota yhteyttä sähköpostitse jos haluat varata astrologia tulkinta ajan: Lunardakini@gmail.com.




267 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page